1
 
 

Miten tästä tulee mieleen takavuosien tulli sekoilut jossa oli oikeuden päätöksiä ja vaikka mitä, mutta tulli oli aina oikeassa eikä mikään muuttunut. Olisko ne ollut alkoholin jatai käytettyjen autojen tuontia

2
 
 

Energiayhtiö Helen alkaa nyt toden teolla pohtia, minne Helsinkiin voisi rakentaa ydinvoimalan. Vielä nyt vaihtoehtoja on kolme: Salmisaari, Vuosaari ja Östersundomin Norrberget.

Helenin mukaan ydinvoimalan merkittävin vaikutus ympäristöön on meren lämpeneminen.

Mikäli yhtiö rakentaa lämpöä ja sähköä tuottavan ydinvoimalan, osa reaktorissa syntyvästä lämmöstä johdetaan meriveteen. Jos laitos tuottaa pelkkää kaukolämpöä, merta ei lämmitetä lainkaan.

Helen puhuu suunnitelmissaan SMR-reaktoreista. SMR:llä tarkoitetaan pieniä reaktoreita, joista voi koota suuremman kokonaisuuden.

Yksi SMR-reaktorien kehittäjistä on suomalainen Steady Energy. Yhtiö rakentaa parhaillaan Helsingin Salmisaareen kokeiluversiota kaukolämpöreaktoristaan.

Aiemmin Helsingin kaukolämpöä tuotettiin myös kivihiilellä, jolloin sama laitos tuotti sekä lämpöä että sähköä. Kivihiilen polton lopettaminen aiheuttaa tuplashokin, sähkön tuotanto pienenee ja kulutus kasvaa, koska lämmön tuotantoa on siirretty sähkökattiloille.

Pienydinvoimala pystyy tuottamaan lämpöä kasvattamatta sähkön hintaa. Jos voimala tuottaa sekä sähköä että lämpöä, sillä voi periaatteessa olla sähkön hintaa laskeva vaikutus. Joskin, silloin laitoksen koko pitää sovittaa palvelemaan molempia päämääriä.

Pelkkä kaukolämpöreaktori on yksinkertaisempi kuin sähköä tuottava, koska tarvittavat tehot on pienempiä. Isomman osan tuotettua lämpöä voi myös laittaa hyötykäyttöön, koska lämpö on se päätuote. Lämmön lisäksi sähköä tuottava laitos voi olla tuottoisempi, koska sillä voi tuottaa sähköä ympäri vuoden, mutta sen rakennus- ja käyttökustannus voi olla myös korkeampi.

Helsingin kaukolämmön tuotantokapaisteetti on suuruusluokkaa 3,5GW. Sähkökattiloiden osuus tuotannosta on n. 560MW, joka on myös kuorma sähköverkolle, joka nostaa sähkön hintaa kylmällä säällä kaikille käyttäjille Suomessa. Joten, tämän suunnitelman vaikutus ei rajoitu vain Helsinkiin, vaan vaikuttaa sähkön hintaan maanlaajuisesti, riippumatta minkälaisen laitoksen ne päättää hankkia.

3
4
 
 

Päätöksen myötä Suomesta tulee yksi harvoista länsimaista, joilla ei ole omaa uutistoimistoa.

5
 
 

Kokosimme yhdelle sivulle halloween- ja kekriviikonlopun tapahtumat noin 45 kaupungista, Helsingistä Kemiin: lasten tapahtumat, kummituskierrokset, museoiden illat ja aikuisten bileet päivämäärineen. Mukana myös kuntien suositukset karkki vai kepponen -kierroksen päivästä (osa suosittelee perjantaita 30.10., koska lauantai on pyhäinpäivä).

Jokaisen tapahtuman perässä on linkki järjestäjän tai kaupungin omaan sivuun. Jos omasta kaupungistasi puuttuu jotain, vinkkaa kommenteissa, niin lisään listaan.

(Tili on Uutistenlukija.fi-sivuston oma, ei mainos – sivulla ei ole maksumuuria eikä mainoksia.)

6
7
 
 

Omas ikävä homma kun juuri 30 jälkeen tulee noutaja. Rip.. eipä tätä paljoa enempää voi kommentoida.

8
 
 

Katoin ensin et ei suurta vahinkoa kun on rikkonut mainostaulun, jopa toivottavaa, mutta olikin sähkökaappi. Pitäisiköhän näissä olla aita joka pysäyttää auton tai joissain paikoissa bussin?

Toki jonkinlainen horjahtajan pelastava aitakin on ihan jees, mutta itseä joskus hirvittää oikein liukkaalla ilmalla seistä esimerkiksi bussipysäkillä kun vaikka vajaa 20 tonnia telibussia tulee pienessä sladissa hakemaan porukkaa

9
 
 

Tein kartan talvirengassäännöistä Euroopassa lokakuusta huhtikuuhun. Jokainen sääntö on luettu maan omasta laista tai liikenneviranomaisen sivulta.

  • Suomi: talvirenkaat 1.11.–31.3., jos sää tai keli vaatii (Traficom). Kitkarenkaissa lumihiutalemerkki (3PMSF) 1.12.2024 alkaen.

  • Viro 1.12.–1.3. kelistä riippumatta, Ruotsi 1.12.–31.3. talvikelillä, Saksa aina liukkaalla – ja siellä kelpaa vain lumihiutalemerkitty rengas.

  • Vaunussakin talvirenkaat: Suomi (0,75–3,5 t), Ruotsi, Viro, Liettua.

  • Puolassa enintään 3,5 tonnin auto vaunun kanssa ei 21.9.2026 alkaen enää maksa e-TOLL-maksua.

Asuntovaunut : https://copilot.travel/maps/winter-tyres/vaunun-talvirenkaat.gif

Koko taulukko lähteineen: https://copilot.travel/maps/winter-tyres

10
11
 
 

Käykääpäs kannattamassa jos järkevämpi päihdepolitiikka puhuttelee.

12
 
 

Kuluneella vaalikaudella eduskunnan perustuslaki­valiokunta on sivuuttanut Suomessa vakiintuneita perustuslain tulkintalinjoja. Valiokunta on sallinut rajalain kaltaisia hallituksen lakimuutoksia, vaikka ne rikkoisivat kansalaisten oikeuksia. Valvotaanko Suomessa lakien perustuslaillisuutta puoluepoliittisin perustein? Vieraana on perustuslain valvonnasta kirjan kirjoittanut Helsingin yliopiston oikeustieteen emeritusprofessori Kaarlo Tuori. Toimittajana on Tapio Pajunen.

13
 
 

Tekstiversio: "Mitä vittua??!! Tietokirjailijat tekivät MV-lehdelle ruumiinavauksen." https://www.uusijuttu.fi/juttu/sOsBT8pG-mgllBLTm-66fa4

Creutz ja Vehkaoja kertovat kirjassaan MV-lehden taustoista täysin uutta tietoa. Heillä on ollut käytössään ainutlaatuinen aineisto. He ovat käyneet läpi MV-lehden 62 000 artikkelin kokoisen juttuarkiston ja haastatelleet MV-lehden takana olleita hahmoja, jotka eivät ole aiemmin puhuneet aiheesta julkisuudessa.

14
 
 

Näin kehotan kontaktejani WhatsAppissa siirtymään Signaliin:


Eurooppalaisten ei ole turvallista käyttää WhatsAppia.

WhatsAppin omistaa yhdysvaltalainen yritys Meta, jonka suurin omistaja ja päätösvallan haltija on Trumpia kannattava miljardööri Mark Zuckerberg. Metan liiketoimintamalli on aina ollut ilmaisten palvelujen käyttäjiltä ongittujen ja vakoiltujen tietojen käyttö ja jälleenmyynti kaikenlaisiin tarkoituksiin. WhatsAppin osto 16 miljardilla dollarilla ei ollut hyväntekeväisyyttä, vaan sijoitus, jolla käyttäjien keskustelut saatiin heidän palvelimilleen.

WhatsAppin lähdekoodi on salainen, joten kukaan puolueeton taho ei voi tarkistaa, pystyykö sovelluksen omistaja lukemaan kaikki viestihistoriat vai ei. Jos ei tällä hetkellä pystyisikään, niin uusia päivityksiä tulee jatkuvasti, ja takaportti voidaan lisätä milloin tahansa, vaikkapa jos Trump niin käskee, ja Yhdysvaltain lain mukaan siellä toimivan yrityksen on pakko totella valtion määräystä.


https://fi.wikipedia.org/wiki/WhatsApp
"
Esimerkiksi valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorissa WhatsAppia ei saa käyttää työasioiden käsittelyyn lainkaan, ja poliisin virallisiin työpuhelimiin sovellusta ei saa asentaa.
"


https://fi.wikipedia.org/wiki/Meta_(yritys)
"
Meta on jäänyt kiinni käyttäjätietojen luvattomasta jakamisesta ja myymisestä, muun muassa kiinalaisille teknologiayrityksille.
"


https://en.wikipedia.org/wiki/Mark_Zuckerberg#Politics
"
Zuckerberg was one of a handful of technology leaders positioned prominently at Trump's inauguration. ... In January 2025, he said: "We now have a U.S. administration that is proud of our leading companies, prioritizes American technology winning and that will defend our values and interests abroad."
...
Zuckerberg has expressed opposition to EU regulations of his company saying "we're going to work with President Trump to push back on governments around the world that're going after American companies."
"


q9YELoX7gpsVNLe.jpg


Yksityiskohtaisen tiedon vuotaminen ulkovaltoihin on Euroopalle vaarallista varsinkin nyt, kun tekoäly voi seuloa tietovuoren ja löytää keinot, joilla kutakin yksittäistä kansalaista manipuloiden voitaisiin tehokkaimmin heikentää Eurooppaa.

Eurooppalaiset käyttävät enimmäkseen yhdysvaltalaisia ohjelmistoja ja verkkopalveluja, joista kerätyn tiedon perusteella mikrokohdennetun mainonnan osuvuus on tarkkaa.

Brexitin epäillään toteutuneen personoidun propagandan avulla.


https://yle.fi/a/3-10996034


qZDjDKadKCCZIbf.png


https://fi.wikipedia.org/wiki/Valvontakapitalismi


Suosittelen WhatsAppin korvaamista vastaavalla sovelluksella "Signal", joka on avointa lähdekoodia, jota kehittää säätiö.

Viestit eivät kulje Signalin ja WhatsAppin välillä, mutta tarvittaessa niitä voi "jakaa" yksitellen sovelluksesta toiseen.


https://fi.wikipedia.org/wiki/Signal


Signalissa yhteystietojen löytäminen puhelinnumeron perusteella on joskus oikkuillut, mutta haku käyttäjätunnuksella on aina toiminut. Käyttäjätunnuksensa voi valita Signalin asetuksissa. Sen jakamalla puhelinnumerosi ei päädy keskustelun toiselle osapuolelle, ellet sitä erikseen anna, aivan kuin sähköpostissa. Signalin käyttöönotto ilman puhelinnumeroa on maksullinen ominaisuus.


Voit lähettää tämän viestipaketin edelleen:
Valikko ... -> Valitse viestejä -> [rasti koko sarja] -> Välitä


Seuraavat viestit lähetän uusille Signal-kontakteille:


Signal osaa tallentaa viestihistorian omaan pilveensä, mutta se ei mene päälle automaattisesti, vaan asetus löytyy valikosta Asetukset/Varmuuskopiot. Ilmaisessa pilvipaketissa mediatiedostojen säilyvyys on rajallinen.

Jos et käytä Signalin maksullista pilvipalvelua, koko viestihistorian (kuvineen ja videoineen) voi pitää turvassa laitteen särkymiseltä tai menettämiseltä jollakin näistä keinoista:

  • Asenna Signal toiseen laitteeseen, jota et voi menettää samalla toisen laitteen kanssa vaikkapa tulipalossa tai murtovarkaudessa. Historiat synkronoituvat verkkoyhteyden kautta laitteiden ollessa päällä.
  • Lataa Signalista varmuuskopiotiedosto usein ja säilytä sitä jossain muualla. Puhelimeen jätetty tiedosto kulkeutunee puhelimen käyttöjärjestelmän varmuuskopiopilveen, jos se on kytketty päälle, ja jos se kattaa myös sen kansion, johon panit tiedoston.

Jos vanhassa, käytöstä poistetussa laitteessa on vanha viestihistoria, jonka haluat siirtää uusiin laitteisiin, riittää päivittää sen Signal riittävän uuteen versioon, joka osaa synkronoida historiat laitteiden välillä. Tarkista siirtyivätkö Signalin ilmaisen pilvipalvelun aikarajaa vanhemmat mediaviestit, vai joudutko siirtämään varmuuskopiotiedoston.


Voit parantaa lähettämiesi kuvien ja videoiden laatua valikossa Asetukset/Datankäyttö/Lähetettävän median laatu:Korkea. Vaihtoehtoa "Alkuperäinen laatu" ei ole.

Laatua heikentävän pakkaamisen ja kutistamisen voi ohittaa piilottamalla mediatiedostot vaikkapa zip-tiedoston sisään, jonka Signal lähettää sellaisenaan. Tämä on hyödyllistä mm. tulostettavaksi lähetettävän kuvan laadun maksimoinnissa, tai jos kuvassa on niin pientä tekstiä, ettei sitä näe lukea muuten kuin alkuperäisellä laadulla.


Voit lähettää tämän viestipaketin edelleen:
Valikko ... -> Valitse viestit -> [rasti koko sarja] -> Välitä vastaanottajalle


Jos henkilö ei koe valvontaa haitallisena, tai häntä kiinnostaa yksityisyys ja tietoturva, lähetän hänelle seuraavat viestit:


Valvonta mahdollistaa yksilöön kohdistetun fyysisen ja henkisen haitan käyttämällä asiasta tietämättömiä sivullisia pelinappuloina:

Oblivious human drone swarm attack

Pre-emptive manipulation of society by nudge swarms around vigilant targets, as orchestrated by surveillance capitalist companies

Surveillance capitalist companies study people to better manipulate their behaviour by advertisements. That skill can be used to attack a vigilant target using oblivious mediators as a drone swarm delivering a payload.

https://lemmy.world/post/52470551 (needs JavaScript)

Another way to the same post:
https://scribe.disroot.org/post/11576201

Another way to the same post:
https://piefed.social/c/aboringdystopia@lemmy.world/p/2429126/pre-emptive-manipulation-of-society-by-nudge-swarms-around-vigilant-targets-as-orchestr


Yritäpä mennä jonnekin ilman että sinut näkee USA:ssa tai Kiinassa valmistettu valvonta-auto. Eurooppalainen Euroopassa ei pysty pakenemaan vieraan vallan agentilta.

AbWd5a7Wg4588bC.png

go4A0q07072Deux.webp


Kun henkilö on päättänyt poistua valvontajättien palveluista, lähetän hänelle seuraavat viestit:


Yhden sovelluksen vaihtaminen ei pelasta, jos koko älylaite on vieraan vallan hallinnassa.

Tietokoneeseen tai tablettiin käyttöjärjestelmällä Microsoft Windows, Google ChromeOS, tai jopa Apple macOS, Fedora Linux on hyvä vaihtoehto (muitakin on paljon, avointa lähdekoodia kaikki).

  • Jos pidät Applen tyylistä tai joudut käyttämään kosketusnäyttöä, valitse Fedoran (tai Debianin) oletusversio, jossa on Gnome-työpöytäympäristö.
  • Jos pidät enemmän Windowsin tyylistä, valitse versio, jossa on KDE Plasma.
    Myös Linux Mint muistuttaa Windowsia, ja sen asennus on hieman helpompaa, koska mediatiedostojen toistamiseen tarvittavat omistusoikeudelliset koodekit saa raksimalla ruudun, kun taas Fedorassa se on tehtävä päätteessä.
  • Pelaajille on omat Linuxinsa, joiden suorituskyky voittaa Windowsin.

Linux-laitteita myy moni yritys, kuten Tuxedo (Saksasta, tehty Taiwanissa tai Kiinassa).

Jos asennat rinnakkain Linuxin ja Windowsin:

  • Linuxia asentaessa pitää salata osio vahvalla salasanalla (pitkä sarja toisiinsa liittymättömiä sanoja tai siansaksaa, kirjoitetaan käynnistäessä), ettei Windows pääsisi tietoihisi (eikä varas).
  • Varaudu käynnistysvalikon korjaamiseen aina kun Windows poistaa sen antaakseen ymmärtää että Linuxisi on kadonnut. On turvallisempaa irrottaa Linux-asema Windowsin käytön ajaksi, tai asentaa Windows virtuaalikoneeseen Linuxin sisään.

Android-puhelimeen tai -tablettiin saa useita vaihtoehtoisia käyttöjärjestelmiä.

  • AOSP-pohjaiset ovat lähes täysin Android-yhteensopivia, ja niistä paras on GrapheneOS, joka ei ole täysin suomennettu.
  • Linuxit (Jolla-puhelin Suomesta ja sen Sailfish OS-käyttöjärjestelmä, Nura (entinen PostmarketOS) ja Ubuntu Touch) ajavat Android-sovelluksia, mutta en ole kokeillut niitä käytössä.
  • Volla-puhelimessa (Saksasta, ei Jolla) on rinnakkain AOSP ja Linux, joista valitaan käynnistäessä.

Voit yhdistää puhelimen, tabletin ja tietokoneen toisiinsa sovelluksella KDE Connect (avoin lähdekoodi).


GrapheneOS (open-source) - maximum security and privacy for phones and tablets

  • More Android apps than on other deGoogled OSs
  • Very secure (hack-resistant) if correctly set up and used
  • Easy to install to the few phones it accepts (some Google (USA), some Motorola (USA) 2027)
  • Beginner-hostile, complicated manual setup. Default settings are for the hunted.
  • Good website and active forum
  • NextCloud works - prefer GrapheneOS sponsors, consider Murena to support /e/OS (another deGoogled Android-compatible OS, beginner-friendly, technically inferior, installable to more devices)
  • Battery lasts much longer in sparse use without Android's constant surveillance wasting energy

Minulla on /e/OS (avoin lähdekoodi) Sony-puhelimessa (Japanista):

  • Helppo aloittelijalle
  • Lähes täysin suomennettu
  • Osaa muuttaa puheen tekstiksi lähettämättä sitä minnekään
  • Nyt akku kestää viikon vähäisessä käytössä, koska Androidin jatkuva vakoilu tuhlasi energiaa paljon.

Murena kehittää /e/OS:ää ja myy puhelimia sen kanssa, kuten Fairphone (Hollannista) ja Shiftphone (Saksasta).

https://www.quora.com/How-does-Murenas-custom-e-OS-compare-to-Googles-Android/answer/Harri-K-Hiltunen


Näin lähetät nämä viestit Lemmystä WhatsAppiin ja Signaliin

  • Lähetettäväksi tarkoitetut viestit on tässä erotettu vaakaviivoin. Viestien lähettäminen yksitellen saa WhatsAppin/Signalin näyttämään linkkien esikatselukuvat nätisti – odota esikatselun latautumista ennen kunkin viestin lähettämistä.
  • Kun kopioit ja liität tekstiä Lemmystä WhatsAppiin tai Signaliin, saatat joutua korjaamaan muotoilua painamalla [Shift+Enter] lisätäksesi puuttuvan rivinvaihdon, tai lihavoimaan otsikot uudelleen valitsemalla tekstiä ja napsauttamalla [B]-nappia.
15
 
 

Julkisessa keskustelussa tunnutaan voivottelevan kuinka foorumit ovat mukamas kuolleet, mutta tietyille aiheille omistetuista foorumeista osa tuntuu pärjäävän hyvin.

16
 
 

Viiveet vuorokausina verrattuna Ruotsiin ja Tanskaan:

Suomi 155

Ruotsi 107

Tanska 67 [omalääkärimalli...]

Ensi vuoden budjetissa ei ole osoitettu lainkaan rahaa syöpähoitotulosten parantamiseen. Päinvastoin siitä on poistettu 400 000 euroa syövän laaturekisterin kehittämiseksi.

17
18
 
 

(sain linkin "jäsenedun" kautta, mutta näköjään se aukee keneltä tahansa)

19
 
 

Lupa- ja valvontavirasto LVV on antanut tänään tiistaina Googlen tytäryhtiölle Tuike Finland Oy:lle kehotuksen, jonka mukaan sen tulee keskeyttää Muhokseen ja Kajaaniin suunniteltujen palvelukeskushankkeiden ympäristöä merkittävästi muuttavat valmistelutoimenpiteet.

LVV:n mukaan toimenpiteet tulee keskeyttää välittömästi ja viimeistään 23. lokakuuta mennessä.

Kehotus on voimassa siihen saakka kunnes hankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettelyt on saatettu loppuun.

Ei alkanu ny vahvasti. Vois olettaa et Googlen kokoisella puljulla olis tarpeeks rahaa palkata joku konsultti selittämään miten puita kaadetaan Suomessa ilman et projekti keskeytyy selittelyn ajaksi. Joku vois ajatella et konsulteille maksetut rahat menee hukaan, mut tässä menee aikaa hukkaan kun ei maksettu.

Lupa- ja valvontaviraston ympäristöosaston osastopäällikkö Tommi Muilu sanoo tiedotteessa, että viraston näkemyksen mukaan Googlen Muhoksen ja Kajaanin hankealueilla on käytössä olevien selvitysten perusteella tehty laajamittaisia valmistelutoimia.

Niitä ovat esimerkiksi puuston poistaminen, pintamaiden kuorinta, työmaateiden ja varastoalueiden rakentaminen, ojien ja rumpujen muutokset sekä hulevesijärjestelyt.

Lupa- ja valvontaviraston mukaan nyt annettu keskeytyskehotus koskee muun muassa edellä mainittuja toimia.

Kehotus ei sen sijaan koske suunnittelua, mittauksia, maaperätutkimuksia tai muita vaikutuksiltaan vähäisiä ja helposti ennallistettavia toimenpiteitä.

Eli jotkut työt voi jatkua, mut maan preppaaminen palvelinhallia varten ei voi tapahtua, joten keskeytys voi olla merkittäväkin. Nyt sit jännityksellä odottamaan jatkaako Tuike tässä projektissa ja jos jatkaa, milloin.

20
21
 
 

Nyt on taas uutiskynnys ylitetty.

22
 
 

"Tehtävän toistaminen harjaannuttaa tietokoneesta luotettavamman."

Sähköpostiin minuutissa kolme samaa viestiä Elisalta otsikolla "Tervetuloa käyttämään Elisan luotettavaa nettiä!".
23
 
 

IS:n tietojen mukaan joidenkin yksittäisten kansanedustajien koteihin on jo epäillysti tunkeuduttu. Epäillystä tekijästä on toistaiseksi epäselvyyttä, eikä mitään johtopäätöksiä voi vielä tehdä.

IS:n tiedossa on ainakin kaksi tapausta.

Suojelupoliisi vahvistaa olevansa tietoinen tapahtuneesta. Supon mukaan asiaa tutkii Helsingin poliisilaitos.

MTV osaa kertoa että asiasta tulee tiedotustilaisuus klo 13.30.

Tiedotustilaisuudessa ehkä selviää enemmän. Nyt ei taida vielä olla tiedossa et mitä tää oikeastaan on.

Edit:

MTV:n liven mukaan

Yksittäiset kansanedustajat ovat eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahon (ps.) mukaan epäilleet, että heidän asunnoissaan olisi käyty heidän poissaollessaan.

– Asunnoissa ei ole tiettävästi murtojälkiä, eikä mitään ole tiettävästi varastettu tai rikotettu. Asuntoihin on jätetty käynnistä sellaisia merkkejä, joihin edustajat eivät välttämättä ole osanneet kiinnittää välittömästi huomiota, Halla-aho kertoi tiedotustilaisuudessa eduskunnassa.

– On mahdollista, että nämä merkit on jätetty tarkoituksella asunnon haltijan havaittaviksi.

Tapaukset sijoittuvat Halla-ahon mukaan pitkälle aikavälille. Määrä on Halla-ahon mukaan "huomattava".

Lisäksi Risikko kertoi tiedotustilaisuudessa, että ainakin aluksi tiedossa olevan mukaan kyse oli erityisesti PK-seudulla asuvista kansanedustajista.

Risikon mukaan Helsingin poliisi tekee tutkinnat, KRP tukee. Esitutkinnasta tiedottaa poliisi.

Edit2:

Halla-ahon mukaan ensimmäinen mahdollinen tunkeutuminen tapahtui jo vuosi sitten.

Risikon mukaan Helsingin poliisi otti vastuun koska eduskunta on Helsingissä. Jos jotain paljastuu maakunnissa, siitä pitää ilmoittaa myös Helsingin poliisille.

Toimittajat kyselee onko paljastuneiden tapausten kansanedustajilla jotain yhteistä; puolue, sukupuoli, valiokunta, mutta eivät saaneet tässä vaiheessa vastausta.

E3.

IS:n mukaan "Kansanedustaja kertoo: Vessanpönttö herätti epäilykset"

Tässä lienee nyt käynyt niin että ulkomaan vaikuttajalle oli tullut pakottava kakkahätä kotikäynnin yhteydessä. Huomattuaan kuinka paljon kakkaa oli tullut, se oli huolissaan ettei pönttö vedä. Kun noissa vähemmän kehittyneissä maissa, mistä vaikuttaja tai ainakin sen ideologia on varmaan kotoisin, on huonot vessanpöntötkin. Joten, se varmaan pohti et jos nyt tähän tekee vesivahingon, asunnon asukas varmasti huomaa käynnin tapahtuneen. Eikä vaikuttaja löytänyt hammasharjamukia, jolla kaapia kakkaa lavuaariin.

Mut, meillä Suomessa on hyvät vessanpöntöt, ne vetää mitä vaan.

24
25
 
 

Finanssikriisin jälkeen talouskasvu on ollut Suomessa muita Pohjoismaita heikompaa. Talouden kokoon nähden Suomessa on työttömiä paljon ja työttömyysaste on korkea. Erityisesti pitkäaikaistyöttömyydestä on pesiytynyt Suomeen ikuisuusongelma. Millä keinoilla työttömyyskriisi Suomessa voidaan ratkaista?

Haastattelussa on entinen työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri, ekonomisti Elina Pylkkänen. Toimittajana on Tapio Pajunen.

view more: next ›